Jani Ylösen 15.6.2015 tekemä arvio
Yksi kierros ihmisyyden äärellä
Marko Laihisen esikoiskokoelma on seitsemään osaan jaettu aforististen runojen sykli, joka pohtii identiteettiä ja kanavoi maailmantuskaa. Kokonaisuus on ajoittain mielenkiintoinen ja älykäs, mutta myös epätasainen ja vaikea selkoinen.
Teoksen runot vaihtelevat pari sivua kokonaan täyttävistä yhden teeman pyörittelyistä yksinäisiin sivun keskellä oleviin riveihin. Palasia voisi kuvailla tekstinkäsittelyohjelmarunoudeksi: niissä ei ole riimejä tai helposti omaksuttavaa rytmiä, vaan sanat ja lauseet pomppivat sivulla ja välillä sen ulkopuolelle epätavallisten välimerkkien käytön jaksottamana. Tämä lisää omalta osaltaan joidenkin runojen sekavuutta, mutta myös joskus korostaa yksittäisiä sanoja ja ilmaisuja pakottaen lukijaa hieman pohdiskelemaan. Laihisen uudissanat ovat välillä erittäin toimivia ja tuovat uusia sävyjä runoihin. Toisaalta runoilija käyttää yksittäisiä sanoja sitomaan kokonaisuutta, joka muuten tuntuisi hieman hajanaiselta niin yksittäisten osioiden kuin teoksen tasolla, yhteen.
Teoksen teemana toimii tylsästi ilmaistuna nykyihmisyyden ja ihmiskunnan pohtiminen muun muassa julkisen ja yksityisen sekoittumisen ja nykymaailman imagollisuuden sekä maailmantuskan kautta. Materia tai mammona ovat läsnä älyllisemmissäkin pohdinnoissa, voihan runoteoksen maailmassa rahaa käyttää yhtä hyvin ja yhtä aikaa uhanalaisten lajien tappamiseen ja lasten tulevaisuuden turvaamiseen. Lapset tuovatkin teoksen muuten apaattiseen tai kylmän älylliseen pohdintaan tunneryöppyjä. Useat vahvimmat hetket palaavat siihen, miten jälkikasvut kasvavat ympäröivässä yhteiskunnassa.
Halokehrät on kunnianhimoinen teos, joka avautuu hieman lisää jokaisella lukukerralla. Yksittäisten runojen tasolla kokoelma on kuitenkin laadultaan varsin vaihteleva ja lukijan mielenkiinto voi kärsiä vaikeaselkoisuuden edessä. Yksittäiset hyvät ilmaisut antavat kokonaisuudelle ryhtiä, mutta suureen kokonaisvaikutelmaan ne eivät riitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti